Älykäs palovaroitin tuo turvaa Kevätluhdin asukkaille

Asunto oy Kevätluhdin hallitus halusi varmistaa toimivansa uuden pelastuslain edellyttämällä tavalla, kun palovaroittimet tulivat taloyhtiöiden vastuulle vuoden 2024 alusta. Paloturvallisuus oli jo aiemmin puhuttanut taloyhtiössä, kun yhden huoneiston osalta palovaroitin ei ollut kunnossa ja tästä seurasi läheltä piti tilanne. Isompaa vahinkoa ei onneksi sattunut, mutta paloturvallisuuden varmistamiseksi 24 huoneiston palovaroittimien keskitetty valvonta koettiin taloyhtiössä järkeväksi.

Älykäs palovaroitin otettiin käyttöön lokakuussa 2023. Asunto oy Kevätluhdin hallituksen puheenjohtaja Jukka-Pekka Eronen oli kuullut Reiotin palveluista hyvää ja otti palovaroittimet esiin hallituksen kokouksessa.

-Taloyhtiön hallitus tutustui Älykäs palovaroitin -palveluun ja totesimme sen vastaavan tarpeitamme. Tärkeimpinä valintakriteereinä olivat helppokäyttöisyys ja luotettavuus, mutta myös hinta oli meille ratkaiseva peruste.

 

Älykästä palovaroitinta voi suositella kaikille

Palvelu on ollut käytössä noin vuoden verran ja Älykäs palovaroitin on osoittautunut Erosen mukaan oivaksi valinnaksi:

– Älykästä palovaroitinta voi suositella kaikille. Se on edullinen ja helppokäyttöinen palvelu paloturvallisuuden varmistamiseksi. Tarkastamme aktiivisesti, että kaikki on kunnossa. Tämän lisäksi Reiotin asiakaspalvelu on erinomaista, sieltä on oltu meihin yhteydessä, jos on havaittu poikkeamia.

Reiotin käyttöliittymästä on helppo tarkastaa, että kaikissa huoneistoissa palovaroittimet ovat asianmukaisessa kunnossa ja tarpeelliset testaukset on tehty. Kevätluhdissa monianturoidut palovaroittimet havainnoivat lisäksi huoneistojen sisäilmasta savua, kosteutta ja lämpöä. Näin mahdollisiin ongelmatilanteisiin voi reagoida nopeasti. Reiotin tarjoamia tietoja tarkastellaan Kevätluhdissa aktiivisesti.

 

Parempi paloturvallisuus avaimet käteen palveluna

Reiotin älykkään palovaroitinjärjestelmän mukana tulevat laadukkaat Nexelec-palovaroittimet, joten taloyhtiön tai asukkaiden ei tarvitse erikseen hankkia palovaroittimia huoneistoihin tai muualle kiinteistöön. Palovaroittimiin saa tarvittaessa myös apuvälineitä esimerkiksi näkö- ja kuulovammaisille tai liikuntarajoitteisille.
Palovaroitinjärjestelmän käyttöönotto ei edellytä taloyhtiöltä tai asukkailta toimenpiteitä, vaan kaikki hoidetaan Reiotin toimesta. Älykkään palovaroitinjärjestelmän asennukset Asunto oy Kevätluhdin 24 huoneistoon oli hoidettu yhdessä päivässä.

Eronen kiittelee käyttöönoton sujuvuutta ja siihen liittyvää tiedottamista.
– Saimme etukäteen tietoa asennusajankohdasta sekä huoneistossa tehtävistä pienistä toimenpiteistä. Jokaiseen huoneistoon oli asennuksen yhteydessä jätetty käyttöohjeet, vaikka palovaroittimen toimintaan ei asukkaiden tarvitsekaan puuttua.

Asennus ei vaadi isoja muutostöitä asunnoissa ja eleettömän tyylikkäät palovaroittimet eivät pistä silmään. Älykkään palovaroittimen avulla voi hyvinkin helposti parantaa taloyhtiön paloturvallisuutta merkittävästi.

Lue lisää Älykkäästä palovaroittimesta